Uutiset

Intuitiivisen energiahoitamisen kurssi

INTUITIIVISEN ENERGIAHOITAMISEN KURSSI alkaa 12.6.klo 10.-12.00 livenä netissä, Skypen välityksellä.

Tällä kurssilla opit intuitiivisen elämäntavan ja intuitiivisen hoitamisen perusteet ja samalla se on todellinen syväsukellus itseesi.

Kurssilla vahvistetaan yhteyttä sieluun ja omaan sielupolkuun. Kurssilla availlaan ja vahvistetaan  henkisiä kykyjä turvallisesti, rakkaudellisessa energiassa.  Saat tukea ja apua oman sielupolkusi löytämiseen ja esteenä olevien ajatusmallien tunnistamiseen.
 Kurssi toteutetaan intuitiolla ja ryhmän tarpeen mukaan, joten jokainen kurssitapaaminen muodostuu tarkemmin vasta sillä hetkellä. Kurssi koostuu n kymmenestä kuukauden pituisesta aihekokonaisuudesta. Kokoonnumme livenä nettiin Skypessä 2-3 kerta kuukaudessa, pariksi tunniksi kerrallaan. Välillä voimme pitää ns väli/lomakuukausia. 

Kurssin hinta on 120€/kk. Hintaan sisältyy ohjausta  ja yhteydenpitoa sähköpostitse myös kurssikertojen välissä. Haluan pitää ryhmän pienenä (max 8 henkeä), jotta kaikki saavat mahdollisimman paljon henkilökohtaista ohjausta. Ryhmässä opiskelu ja toisiin tutustuminen tukee omalta osaltaan jokaisen matkaa sielupolullaan. Kurssi sopii kaikille intuitiivisesta elämästä ja hoitamisesta kiinnostuneille. Kurssille saa osallistua, vaikkei olisikaan varma haluaako todella toimia intuitiivisena energiahoitajana. Kurssilla nimeonomaan tutustutaan itseen ja siihen, millaista energiaa on tullut tänne tuomaan, ja mitkä ovat ne mahdolliset omat elämäntehtävät ja esteet niiden aukeamiselle tässä hetkessä.

Alustava kurssipohja:
1.kk:
Teemana on tilannekartoitus. Katsotaan  mitä asioita on pinnalla ja mitä esteenä paremman sieluyhteyden ja oman intuition avautumiselle. Yhteys äitimaahan ja korkeimpaan. Luodaan perustaa energianvälitykselle ja intuition aukeamiselle ja käyttöönotolle. 
Meditoidaan ja tutustutaan toisiimme. Jokainen saa tukea ja avaimia eteenpäin pääsemisen avuksi. Ensimmäinen kuukausi on hyvin puhdistava, uutta energiaa antava ja asioita liikkeelle laittava.
2. kk:
Sielujen matka, energianvälitys ja tutustuminen henkimaailmaan.
3. kk:
Kanavointi ja intuition vahvistaminen.
4. kk:
Esille nousseiden asioiden puhdistaminen ja ajatusmallien uudistaminen.
Itsensä ja omien tunteiden hyväksyminen, sekä sisäisen lapsen rakastaminen.
5. kk:
Hoitojen syventäminen, alitajunnan, sisäisen lapsen ja muiden osiemme tutkiminen.
6.kk:
Intuitiivisen aistimisen harjoittelua, valotyö laajemmassa mittakaavassa.
7.kk:
Kanavoinnin harjoittelua ryhmälle, omien lahjojen ja erityisosaamisen tunnistamista.
8.kk:
Ihmisyyden, pimeyden ja valon ymmärtäminen ja tutkiminen.
9.kk:
Esille nousseiden tunteiden tunnistamista ja ajatusmallien uudistamista.  Sielun yhdistymistä ihmisyyteen.
​10.kk:
Opittujen asioiden juurruttaminen ja omaan voimaan tietoisesti astuminen.

Kurssille ilmoittautuminen ja lisätiedot yhteydenottolomakkeen kautta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *